SomeCamp

Vuoden 2023 SomeCamp järjestettiin Tampereella 26.–28.9.

SomeCamp kokosi kahdeksatta kertaa digitaalisuudesta ja sen mahdollisuuksista kiinnostuneita nuorisoalan ammattilaisia yhteen. Tapahtuma järjestettiin Tampereen seurakuntien AitO-keskuksessa 26.–28.9.2023. Vuoden 2023 SomeCampin teemana oli tulevaisuus. Tapahtumassa päästiin kuulemaan ja jakamaan hyviä käytänteitä digitaalisesta nuorisotyöstä sekä saatiin uusia ideoita ja inspiraatiota omaan työhön. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa kaksikielisenä – mukana oli myös ruotsinkielisiä työpajoja.

Tapahtumassa korostuivat työpajat sekä osallistujien välinen toimintatapojen jakaminen. Ohjelmassa nähtiin mm. “Pöllimispaja”, jonne osallistujat toivat oman hyvän käytännön, menetelmän tai toimintatavan, jonka muut osallistujat voisivat ottaa käyttöön.

Käy lukemassa, miltä SomeCamp2023 näytti Henna Immosen ja Sini Suomisen silmin.

SomeCamp2022

SomeCamp2022-tapahtumassa nuorisotyön digitalisaatiota tarkasteltiin kolmen teeman kautta. Tiistaina keskityttiin jakamaan kokemuksia digitaalisen nuorisotyön käytänteistä koronapandemian aikana. Keskiviikkona tarkasteltiin nuorisotyön digitalisaatiota osallisuuden näkökulmasta: miten digitaalisuutta voidaan hyödyntää eri tavoin nuorten osallisuuden vahvistamisessa ja millaisia uudenlaisia vaikuttamisen tapoja digitalisaatio on mahdollistanut. Torstaina syvennyttiin nuorisoalan digitalisaatioon yhdenvertaisuuden kautta ja pohditaan, miten nuorisotyössä voidaan ennaltaehkäistä digitaalisen kuilun syvenemistä ja tukea nuorten yhdenvertaisuuden toteutumista.

Käy lukemassa, mitä SomeCamp2022 tarjosi Lotta Salmelle ja Katrina Hämäläiselle.

 

Alla olevasta soittolistasta voit katsoa tunnelmia SomeCampilta vuodelta 2019.

SomeCampin taustaa

Alunperin tapahtuma sai alkunsa Irlannissa maaliskuussa 2014 järjestetyssä kansainvälisessä Screenagers-seminaarissa, jonne kokoontui 70 nuorten parissa työskentelevää Irlannista, Iso-Britanniasta, Saksasta, Suomesta, Tanskasta, Itävallasta ja Slovakiasta. Tiiviin kolmipäiväisen seminaarin tarkoituksena oli jakaa eri maiden hyviä käytäntöjä, joissa yhdistyvät informaatio- ja kommunikaatioteknologia sekä nuorisotyö. Suomesta paikalla oli edustettuna kahdeksan hengen delegaatio Verkestä, Joensuun ja Tampereen seurakunnista, EHYT ry:stä, Espoon kaupungin liikunta- ja nuorisopalveluista sekä Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksesta.

Osallistujia SomeCamp 2018 -tapahtumassa istumassa luentosalissa
SomeCamp 2018: Osallistujia kuuntelemassa keynote-puheenvuoroa.

Toimijat saivat tapahtumasta ajatuksen, että myös Suomessa olisi hyvä järjestää kansallinen kuntien, seurakuntien ja järjestöjen digitaalista nuorisotyötä tekeviä ja työstä kiinnostuneita kokoava tapahtuma, jossa toimijat voisivat tutustua toistensa tapoihin hyödyntää digitaalista mediaa ja teknologiaa nuorten parissa tehtävässä työssä sekä jakaa omia hyviä käytäntöjään. Tästä ideasta syntyi SomeCamp ja ensimmäinen SomeCamp pidettiin jo seuraavana vuonna Kangasalla.

Tapahtuman osallistujia kahvipöydässä istumassa
Keskustelua tauolla vuoden 2019 SomeCampissa.

SomeCampin tavoitteena on ollut alusta alkaen vahvistaa nuorisotyön ammattilaisten digiosaamista vertaisoppimisen ja yhteisen tekemisen kautta. Tapahtuman painopisteenä on työpajamuotoinen työskentely eri digitaalisen nuorisotyön teemoissa sekä vapaamuotoinen innovointi ja hyvien käytäntöjen jakaminen. Lähtökohtana on, että jokainen osallistuja tuo paikalle jaettavaksi omaa asiantuntijuuttaan – organisaatioon tai titteliin katsomatta. Tapahtuma järjestetään leiriympäristössä, joka mahdollistaa rennon ja kiireettömän ilmapiirin.

SomeCampista on järjestetty myös kansainvälinen versio!